Visakoivu tuottaa arvokasta, koristeellista ja kestävää puuainetta. Visapuuta on käytetty perinteisesti puukoissa, taltoissa ja muissa työkaluissa, joiden tulee kestää kovaa kulutusta. Puuseppämestareiden käsissä siitä on syntynyt myös huonekaluja, astioita ja koriste-esineitä. Visakoivuviilulla on sisustettu pankkeja, toimistoja, arvoasuntoja, laivoja ja autoja.

Visaa tulee lähivuosina markkinoille aiempaa huomattavasti suurempia ja tasaisempia määriä. Sen tunnettuutta ja käyttöä tulee lisätä ja kehittää siitä uusia korkealuokkaisia design-tuotteita myös kansainvälisille markkinoille. Visapolun kohteilla esitellään tarkemmin visakoivua ja visametsänhoidon erityispiirteitä.

Visakoivun kasvatus vaatii metsänomistajalta erityisosaamista, paljon työtä ja rahallista panostusta. Jokaista visapuuta vaalitaan yksilöllisesti. Jo taimivaiheessa aloitetaan oksien valikoiva pystykarsinta hyvälaatuisen oksattoman sorvivisan tuottamiseksi. Visautumattomat rauduskoivut on poistettava varjostamasta hidaskasvuisia visoja. Harvennukset tulee tehdä oikea-aikaisina, lievinä ja lyhyin väliajoin. Päätehakkuu tehdään yleensä 35–50 vuoden iässä.

Punkaharjun tutkimusmetsässä kasvaa yhteensä yli 10 hehtaaria eri-ikäisiä ja eri tavoin hoidettuja visakoivumetsiköitä. Vanhimmat niistä perustettiin jo 1930-luvulla.

Visapolun merkityillä kohteilla voi tutustua visakoivun kasvatukseen metsikön perustamisesta puiden pystykarsintaan, harvennuksiin ja päätehakkuuseen. Kohteilla on myös esimerkkejä eri visatyypeistä sekä siemen- ja kloonialkuperää olevista visoista. Visapolulla esitellään 17 erilaista teemaa, jotka näet viereisestä karttataulusta. Visapolkua ei ole erikseen viitoitettu, vaan sitä voi kulkea kohteelta toiselle haluamassaan järjestyksessä.