Suomen monipuoliset ja runsaat metsävarat ovat perusta metsien kestävälle hyödyntämiselle. Metsäalan toimintaympäristössä tapahtuvien muutosten myötä metsänhoidon tavoitteet monipuolistuvat ja vaihtoehdot lisääntyvät. Metsien pitäisi tuottaa yhä enemmän puuta teollisuuden raaka-aineeksi, sitoa ja varastoida hiiltä sekä tarjota elinympäristöjä lajistolle ja virkistysmahdollisuuksia ihmisille. Metsien kasvua on lisättävä, jotta nämä tavoitteet täyttyisivät (Kuva 1).
Useimmilla metsänomistajilla on puuntuotannon lisäksi muitakin tavoitteita metsiensä hoidossa. Metsänomistaja 2020 tutkimuksen mukaan metsänomistajat voidaan jakaa tavoitteiltaan viiteen ryhmään: monitavoitteisiin (38%), taloutta ja turvaa painottaviin (24%), metsässä tekeviin (18%), virkistyskäyttäjiin (13%) ja epätietoisiin (7%). Usein muut kuin taloudelliset arvot vaikuttavat metsiköiden hakkuu- ja hoitotoimiin. Ne voivat liittyä esimerkiksi luontoarvoihin, riistanhoitoon, maisemaan tai tunnearvoihin.
Kuva 1. Metsiin kohdistuu monia tarpeita. Ne toimivat elinympäristöinä, hiilinieluina ja monien ekosysteemipalveluiden tuottajina. Kasvavat, sopeutumiskykyiset ja tuhonkestävät metsät mahdollistavat tämän. Metsien kasvua ja sopeutumiskykyä voidaan lisätä muun muassa monipuulajisuudella, hyvällä metsänhoidolla, sekä metsänjalostuksen keinoin.
Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus
Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus on metsänhoitoa ilman avohakkuuta, ja se perustuu luontaiseen uudistumiseen ja olemassa olevan alikasvoksen hyödyntämiseen (Kuva 2). Jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen menetelmiä ovat poimintahakkuu, pienaukkohakkuu ja suojuspuuhakkuu. Poimintahakkuissa poistetaan metsän kookkaimpia puita ja tehdään tilaa taimettumiselle ja alikasvoksen kehittymiselle. Pienaukkohakkuussa metsään tehdään pieniä aukkoja, jotka taimettuvat reunametsästä. Suojuspuuhakkuussa tasaikäistä metsää muutetaan eri-ikäisrakenteiseksi ja pyritään käynnistämään taimettuminen ja alikasvoksen kehitys.
Jatkuvapeitteisessä metsänkasvatuksessa kasvamaan jätettävistä puista suuri osa on kasvanut isompien puiden varjossa. Varjostettuna kasvaneilla puilla kestää vuosia vahvistaa juuristojaan ja kasvattaa latvuksiaan ennen kuin ne voivat hyödyntää hakkuussa vapautuneen kasvutilan. Jatkuvapeitteisessä metsänkasvatuksessa taimettuminen on yksi keskeisimmissä menetelmän kestävyyden edellytyksistä pitkällä aikavälillä. Varjostava kookas puusto tulee kasvattaa harvana uudistumisen ja alikasvoksen kehityksen turvaamiseksi. Kotimaisista puulajeista ainoastaan kuusi sietää varjostusta ja vaarana on puuston kuusettuminen. Valoa vaativan männyn uudistuminen edellyttää siemenpuuasentoa tai pienaukkoja.
Poimintahakkuin käsitellyissä kuusikoissa sekä puuston tilavuus että kasvu ovat keskimäärin alhaisempia kuin tasaikäisissä harvennuskuusikoissa. Puuston pohjapinta-alan kasvu on poimintahakkuin käsitellyissä kuusikoissa noin 20 % alhaisempi kuin tasaikäisissä harvennusvaiheen kuusikoissa. Ero jatkuvapeitteisen ja jaksollisen kasvatuksen puuston kasvureaktiossa on sitä suurempi mitä voimakkaampana hakkuu tehdään.
Empiiristä, pitkäaikaisiin mittaustuloksiin perustuvaa tietoa jatkuvapeitteisen kasvatuksen vaikutuksista metsien kasvuun ja tuotokseen on kuitenkin vähän. Suojuspuu- ja pienaukkohakkuiden vaikutuksista kokeellisia tutkimuksia on aloitettu vasta viime vuosina.
Kuva 2. Puuston kasvuun vaikuttavat tekijät jatkuvapeitteisesti ja jaksollisesti kasvatettavissa kuusikoissa metsikön eri kehitysvaiheissa. Symbolien +/- avulla on vertailtu vaikutuksia kasvatusmenetelmien välillä.
