Monimuotoisuus on edellytys luonnon kyvylle mukautua erilaisiin olosuhteisiin. Sen ansiosta lähes jokaisessa maapallomme kolkassa esiintyy kyseisiin olosuhteisiin erikoistuneita eliölajeja. Lajien välinen ja lajien sisäinen monimuotoisuus on myös edellytys luonnon mahdollisuuksille sopeutua olosuhteissa tapahtuviin muutoksiin.
Sopeutumiskyvystään huolimatta luonnon monimuotoisuus on köyhtynyt ja köyhtyy edelleen huolestuttavaa vauhtia. Köyhtyminen ei tarkoita ainoastaan tiettyjen eliölajien sukupuuttoa, vaan myös lajien ja populaatioiden sisällä sekä elinympäristöjen tai luontotyyppien määrässä ja laadussa tapahtuvaa köyhtymistä.
Muutos yhdessäkin monimuotoisuustekijässä voi vaikuttaa paikallisesti tai globaalisti ekosysteemien toimintaan ja vakauteen, ja ennen pitkää myös ihmisten hyvinvointiin luonnon ekosysteemipalveluiden kautta. Maailmanlaajuisesti suurimmat syyt monimuotoisuuskadolle ovat muutokset maa- ja merialueiden käytössä, voimallinen eläin-, kasvi- ja kalakantojen hyödyntäminen sekä ilmaston lämpeneminen, saasteet ja vieraslajit.
Suomessa on arvioitu elävän noin 50 000 eläin-, sieni- ja kasvilajia, joista noin 20 000 elää metsissä. Eniten metsälajeja voi löytää reheviltä kasvupaikoilta, mutta lajimäärä on runsas myös siellä, missä on paljon kuollutta puuta. Noin 2 250 metsälajeistamme on uhanalaisia. Niistä suurin osa on sieniä ja selkärangattomia. Metsälajien monimuotoisuutta on heikentänyt erityisesti metsätalous, mutta myös esimerkiksi ilmastonmuutos on metsälajeille merkittävä uhka.
Monimuotoisuuden heikkenemistä on pyritty Suomessa erilaisin toimin ja lainsäädännön keinoin pysäyttämään. Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) laatiman arvion mukaan Suomen luonnon monimuotoisuus on vähentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana edelleen. Kehityksen suunta on kuitenkin myös mahdollista kääntää huomioimalla monimuotoisuus jatkossa kaikessa päätöksenteossa.
Vaikuttavimpien monimuotoisuutta edistävien toimien on arvioitu sisältävän laajaa yhteistyötä, itsenäistä toteutusta, riittävää rahoitusta sekä vaikuttavaa tiedontuotantoa. Näitä edustavat nykyisistä toimenpiteistä esimerkiksi Etelä-Suomen metsien monimuotoisuutta turvaava METSO-ohjelma, useat EU-rahoitteiset LIFE-hankkeet sekä luontoviestintä.
Metsien monimuotoisuus valtion metsien hoidossa
Valtion metsien hoidosta vastaava Metsähallitus on mukana kehittämässä monimuotoisuutta turvaavaa metsätaloutta muun muassa EU:n LIFE-hankkeiden kautta sekä tutkimusyhteistyöllä. Valtion metsissä panostetaan myös yhä enemmän aktiiviseen metsäluonnon hoitoon, mikä tarkoittaa esimerkiksi soiden ennallistamista sekä lehtojen ja paahdeympäristöjen luonnonhoitoa. Metsähallituksen omasta päätöksestä luonto- ja erityiskohteet on rajattu metsätalouden ulkopuolelle tai rajoitetun käsittelyn piiriin.
Yksi merkittävimmistä monimuotoisuustekijöistä on lahopuun määrä suojelualueilla ja talousmetsissä. Valtakunnan metsien inventoinnissa (VMI) lahopuun määrää on seurattu 1990-luvun lopulta lähtien. Viimeisimmät mittaukset on tehty vuosina 2014‒2016. Niiden mukaan lahopuun määrä on Etelä-Suomessa metsämaalla keskimäärin 4,4 kuutiometriä hehtaarilla ja Pohjois-Suomessa 7,2 kuutiometriä hehtaarilla. Etelä-Suomessa lahopuun määrä on 2000-luvulla lisääntynyt, mutta Pohjois-Suomessa lahopuu on vähentynyt. Kuolleen puun määrän lisääminen on yksi Metsähallituksen monimuotoisuustavoitteista, ja vuodesta 2018 lähtien kaikki kuollut puu on jätetty hakkuissa korjuualalle.
